Arkeologia: ongelmakeskeisyys


Msg: #31. 19 Jan 89, 01:20:2
From: Timo Jussila To: All

Kaivauksen 'ongelmakeskeisyyttä' on usein korostettu. Mm. Tvärminnen
seminaarissa 25.11.88 (Rankama et al.).
Mitä on tämä ongelmakeskeisyys:
1) teoriassa ?
2) käytännössä ?
(olen tältä osin melkoinen pässinpää, eikä tämä tosiaankaan ole aivan selvä
juttu minulle. Siis vastatkaa, bitte.)

Kaivamme ja saamme vastauksen onkelmaan tai sitten emme saa. Arviointivirhe
ja se siitä. Kuka määrää 'tärkeyden'? Tai paljastuva mjäännös osoittautuukin
joksikin toiseksi, mitä on odotettu? Äkkiä uutta 'ongelmaa keskeyttämään' -
vai? Parhaat kysymukset heräävät usein jälkeenpäin, kun on ollut aikaa aja tella asiaa.

Heittäydynpä ongelmanihilistiksi (arkeonihilistinen koulukunta...), ja
esitän, että kaivauksen ensisijaiseksi kysymykseksi asetetaan:
- miten kaivan ja dokumentoin muinaisjäännöksen mahdollisimman tarkasti
annettujen resurssien puitteissa?
Miten rekonstruoin muinaisjäännöksen arkistoon, samalla kun tuhoan sen?
Toissijainen kysymys on sama.
Kolmassijainen kysymys on sitten jokin muu kysymys, jonka mukaan kaivauksen
yksityiskohtia ohjataan valintatilanteissa.

Ääritapauksessa (rahaa ja aikaa hemmetisti) tuloksena on täydellinen kolmiu-
lotteinen arkistodokumentti, jota voidaan aina 'kaivaa' uudestaan kysymyksen
herätessä.
Jos kaivetaan ja dokumentoidaan 4m2 tarkkuudella, niin dokumentteja ei saa
ikinä tarkemmaksi. Jos kaivetaan 10 cm:n tarkkuudella, niin dokumentointia
voidaan aina tarvittaessa 'epätarkentaa' hävittämättä tietoa.

Väitänpä kokemuksiini nojaten, että löytöjen taltioiminen 10 cm:n tarkkuu-
della ei ole tippaakaan hitaampaa kuin kaivaminen 4 m2 ruuduissa (mitä ih-
meen ruutuja?). Kysymys on organisaatiosta! Systeemi vaatii alkupanostuksena
n. 5000-15000 mk laitteisiin ja tietenkin opettelua.

Missä on museoviraston johdonmukainen tutkimus ja tuotekehittely??
Pysähtyneisyys ja laiskuus vallitsee kenttätöissä (muutamaa poikkeusta lu-
kuun ottamatta kuten esim: Hämeenlinna ja Rapola ja niillä kokeillut uudet
fysikaaliset menetelmät. Vaan johtavatko nämä kokeilut mihinkään?).

Msg: #38. 19 Jan 89, 13:29:4
From: Anne Vikkula To: Timo Jussila

Ongelmakeskeisyys ei mielestäni ole se taikasana, jonka mukaan kaivaustekniikka valitaan. Ongelmana on se, että usein ON PAKKO pienellä määrärahalla saada irti kohteesta mahdollimman KATTAVA informaatio. Tällöin riippuu kaivauksenjohtajan ammattitaidosta, osaako hän valita sellaisen kaivaus- ja/tai dokumentointitarkkuuden, jolla tietoa saadaan tarvittava määrä.

Väität, ja olet niin väittänyt ennekin, että joka kvartsin paikalleen mittaaminen ei vie sen enempää aikaa kuin 2x2 metrin ruudutkaan. Vanha sanoo 50-100 kaivauksen kokemuksella, että kyllä aivan taatusti vie. Yksi persoona on asetettava pelkästään merkitsemään löytöjä paikoilleen eli mittailemaan niitä, oli käytännön ratkaisu sitten toteutettu tietokoneella tai ilman. Toinen juttu on se, että vaihtoehdot eivät ole 2x2 metrin ruudut ja paikalleen mittaus, vaan voidaan käyttää vaikka 10x10 metrin ruutuja tai 10x10 cm:n ruutuja tai sitten voidaan vaikka piirtää jokainen kvartsi in situ 1:1 -mittakaavaan ( uskonkin, että tulevaisuuden tarkkuusnipottaja vielä tulee vaatimaan viimeksi esittämääni dokumentointitarkkuutta, jolloin kvartsien paikalleenmittajien dokumentit ovat auttamattomasti vanhentuneita ).

Lisäksi on vielä niin, että mitä tarkemmin dokumentoidaan, sitä enemmän syntyy "turhia" dokumentteja, joita kukaan ei myöyhemmin kuitenkaan käytä. Kullakin tutkijalla on perinteiseen tutkijanoikeuteen nojaten mahdollisuus dokumentoida sillä tavalla, jota pitää hyvänä ja riittävän tarkkana siinä tutkimuksessa, jota on tekemässä. Siksi on mahdotonta tietää, mitä menetelmään joku tulevaisuuden tutkija itse käyttää, ja mitä tarkkuustasoa hänen systeeminsä vaatii. Eli palaan siihen, että käytettävä tutkimustarkkuus riippuu
1) Tutkimuksen tavoitteesta
2) käytettävissä olevista resursseista
3) tutkijan ammattitaidosta

Eipä ryhdytä luomaan uusia tarpeettomia standardeja, vanhoissakin on jo tarpeeksi kestämistä. Opetelkaamme sen sijaan ajattelemaan....

Toivoo vanha pieru

Msg: #40. 19 Jan 89, 14:04:5
From: Tapio Seger To: Timo Jussila

Vastaampa suulla suuremmalla: "It seems reasonoble that the material which is recovered and saved for analysis stands a much greater opportunity of providing relevant information than that which is not. (sic!) This is obvious, yet it is at the heart of the matter. For what is kept and what is discarded prior to analysis is a matter of choice and this is governed by what material is deemed relevant to ones research objectives. The view that the archaeologist goes to field to record "everything" is misleading at best and certainly an impossibility in practice." (R.W.Casteel).

Tärkeintä kentällä ei ole "100-prosenttinen" tarkkuus vaan se, että tutkijalla on "research objectives.

TS

Msg: #43. 19 Jan 89, 22:20:5
From: Timo Jussila To: Tapio Seger

En vaadi, halua jne.. enkä tarkoita 100% tarkkuutta, vaan riittävää tarkkuutta! Organisaatiota ja menetelmää (kaivaus) määrätietoisesti kehittämällä ja tekniikkaa hyväksikäyttämällä voidaan samalla rahalla ja ajalla saada enemmän (ei neliöitä) irti kohteesta, mikä taas mahdollistaa entistä monipuolisemmat matskun jatkotutkimusmenetelmät etc (Uhh Huh. Eikö kukaan puolusta minua poloista.... Takkiin tulee niin että roikuu)

Nyt on Annen ja Sinun vastaus repliikit tästä aiheesta mielestäni menneet vähän asian vierestä. Riittävää tarkkuutta ei osata tarvittaessa käyttää, (so. nostaa tarkkustasoa haluttaessa)koska on urauduttu siihen luuloon, että se ei ole mahdollista annetuilla resursseilla. No eipä olekkaan jos siihen ei ole varauduttu ja mietitty ja opeteltu!Väitän edelleen (vaatimattomalla) kokemuksella, että on mahdollista päästä samaan määrälliseen ja ajankäytölliseen tulokseen ottamalla löydöt tarkasti, kuin ottamalla ne 4m2 ruuduista! Liika kokemus ei ole vielä polttanut "ruutuja" ja "kerroksia" ajatuksiini. Pitäs panna kisa jossakin joskus?!

No tämä messu tuli pikaisesti. Jatketaan lupaavaa keskustelua! Muutkin !

Ei niin nuori mutta tuore pieru.

Msg: #44. 19 Jan 89, 22:35:5
From: Timo Jussila To: Timo Jussila

Nuo uhoamiseni tuosta kaivaustekniikasta. Edellisissä messuissa kokemukseni yltää vain ja ainoastaan uhoamaan kivikautisen asuinpaikan kaivamiseen ja sen problematiikkaan ja ongkeelema (hitto) -kkseskeiskyyiteeän. (nyt menee senat sakaisin). Erityisesti jos on aihetta epäillä rakenteiden olemassa oloa..... kiireeessä

TJ.

Ps. peli jatkukoon!

Msg: #45. 20 Jan 89, 10:02:1
From: Tapio Seger To: Timo Jussila

Riittävästä tarkkuudesta Anne ja minäkin puhuimme. Mutta - riittävä tarkkuus vaihtelee paikan ja kysymysten mukaan. "Liika" kokemus ei välttämättä tarkoita samaa kuin urautuminen ja rutinoituminen. Päinvastoin, se, mitä minä ja ilmeisesti Annekin eniten pelkäämme, on UUSIEN JA ENTISTÄKIN HANKALAMPIEN RUTIINIEN syntyminen. Ts. jotain menetelmää aletaan käyttää rutiininomaisesti ikäänkuin se olisi pakollinen, miettimättä vähääkään, onko siitä hyötyä ja mitä hyötyä juuri sillä nimenomaisella paikalla. Paras ja tärkein kaivausväline on aivot, ja niitä on myös muistettava käyttää.

TS

Msg: #46. 20 Jan 89, 11:15:5
From: Tapio Seger To: Timo Jussila

Elä Timo-riepu huoli! Poikkesin tässä lohduttamaan ja sanomaan, että lauseesi "Riittävää tarkkuutta ei osata tarvittaessa käyttää, (so. nostaa tarkkuustasoa haluttaessa) koska on urauduttu siihen luuloon, että se ei ole mahdollista annetuilla resursseilla. No eipä olekaan jos siihen ei ole varauduttu ja mietitty ja opeteltu!" ovat täyttä asiaa.

Korostaisin kuitenkin edelleen sitä, että avainsanat tässä yhteydessä ovat "tarvittaessa" ja "mietitty"!

TS

Msg: #85. 26 Feb 89, 23:34:4
From: Timo Jussila To: Tapio Seger

Jatkanpa taas tästä aiheesta, eli siteeraan Segerin messua:

> se, mitä minä ja ilmeisesti Annekin eniten pelkäämme, on UUSIEN JA
> ENTISTÄKIN HANKALAMPIEN RUTIINIEN syntyminen. Ts. jotain menetelmää
> aletaan käyttää rutiininomaisesti ikäänkuin se olisi pakollinen,
> miettimättä vähääkään, onko siitä hyötyä ja mitä hyötyä juuri sillä
> nimenomaisella paikalla.

Tilannehan ON NYT juuri se, että "jotain menetelmää" käytetään
rutiininomaisesti ikään kuin pakollisena, MIETTIMÄTTÄ vähääkään....

EN kaipaa uusia, enkä vanhoja rutiineita. Uusi menetelmä on aina hankala,
kunnes sitä opitaan soveltamaan ja kehittämään kulloisiin tarpeisiin.
Nykyinenkin "refleksinomainen" kaivausmenetelmä ON myös hankala jos sitä ei
hallitse.

Jotenkin siteeraamastani repliikistäsi huokuu lievä epäluottamus viraston
kaivauksenjohtajien kykyjä kohtaan. Luulen myös, että sinä (ja Anne)
"pelkäätte" muiden puolesta, ette itsenne, koska sinäkin olet sallinut
itsesi käyttää erilaisia ns. "tarkkojakin" menetelmiä ja kokeiluja.

Mutta ei uutta saisi pelätä, edes muiden puolesta. Eikä uuden tarvitse
suinkaan syrjäyttää vanhaa, vaan täydentää sitä.
Toimistopäällikkö on joskus tokaissut että "kaivakaa 10 cm tasoissa ja 2 m:n
ruudukossa, muu ei ole suotavaa!". En kuitenkaan tunne ko. henkilöä niin
hyvin, että osaisin sanoa onko tokaisu kuinka vakava toivomus. (Omiin
kokeiluihini t-päällikkö on suhtautunut hienosti, ainakin minun läsnäol-
lessani). Tulee mieleen, että VAIN YKSI menetelmä on kanonisoitu. Sitä
käytämme kuin Pavlovin Koirat.

Msg: #86. 27 Feb 89, 09:15:0
From: Anne Vikkula To: Timo Jussila

Väärinymmärryksen peikko on taas tullut kummittelemaan. Olemme Tapsan kanssa taatusti samaa mieltä siitä, että viraston nykyiset rutiinit ovat erittäin negatiivinen ilmiö. Nämä rutiinit ovat syntyneet alunalkaen ( minun mielestäni ) siksi, että eräs sukupolvi on joutunut liian tuoreena vastaamaan liian suurista asioista, ja oman itsensä tueksi ja turvaksi kehittänyt "oikean" kaivamisen mallin.

Tästä mallista on ehdottomasti päästävä eroon. Nykyisin tilanne ai valitettavasti ole sen parempi. Edelleenkin joudutaan vastuuseen liian nuorena ( en väitä tämän koskevan jokaista suinkhan ) ja nyt tarjolla olevat uudet ja entistä tarkemmat menetelmät otetaan helposti käyttöön uusina rutiineina. Ja siinä sitä ollaan.

Yksi hyvä esimerkki on fosfaattianalyysi. Eihän kukaan enää uskalla lähteä kentälle ollenkaan ottamatta suunnitelmiin mukaan ko. menetelmää. Hällä väliä, onko sillä mitään annettavaa tutkimuksen kannalta. Sama vaara piilee esimerkiksi SOARissa. Kohta tehdään kaikki hommat samalla tavalla eikä uskalleta tehdä oman järjen mukaan. Epäilit uskoamme viraston porukkaan. Mene ja katso.

vikkula

Msg: #87. 28 Feb 89, 10:39:5
From: Timo Jussila To: Anne Vikkula


> Yksi hyvä esimerkki on fosfaattianalyysi. Eihän kukaan enää ....

Fosforianalyysin anti on nykytietämyksellämme suurimmillaan, silloin kun sitä käytetään koekaivausten sijasta/ohessa prospektointiin ja mj:n sijainnin määräämiseen. Siinä se toimii useinmiten hyvin. Tokihan fosforianalyysinkin mahdollisuudet on jotenkin tunnettava, ennen kuin sitä kannattaa käyttää tutkimuksessa.

> tutkimuksen kannalta. Sama vaara piilee esimerkiksi SOARissa.

Ei Soar-ohjelmisto "anna" mitään tutkimukselle. Ei Soar ole menetelmä vaan työkalu. Soari on väline kaivausten dokumenttien käsittelyyn, siinä missä tekstinkäsittelyohjelma tekstin muokkaamiseen. Siinä on valmiiksi ohjelmoitu eräitä laskenta- ja tiedonkäsittelyrutiineita, joita itse kukin soveltaa parhaaksi katsomallaan tavalla omaan materiaaliinsa. Soarin avulla voi helpottaa kaivuksen jälkitöiden rutiinitöitä. Ihminen päättää, kone tekee. Siis automaattista tiedon käsittelyä! Se miten tutkija hyödyntää dokumenttiensa käsittelyn nopeutumisen ja sen suomat muut mahdollisuudet, ei välttämättä riipu kaivaustekniikasta. Mutta uuden välineen (atk) avulla on mahdollista kehittää myös kaivaustekniikkaa ja tutkimusmenetelmiä. Soar ei siis ole rutiini eikä menetelmä, sen voi kyllä integroida menetelmän osaksi, mitä olen pyrkinyt tekemään...., jotta ei ihan hukkaan menisi koko tekniikka.

Msg: #88. 28 Feb 89, 11:02:1
From: Timo Jussila To: Anne Vikkula


> Kohta tehdään kaikki hommat samalla tavalla eikä uskalleta
> tehdä oman järjen mukaan.

Kohta? Niinhän on ollut jo pitkään! Nyt nuoripolvi ominpäin yrittelee murtaa siellä täällä tavaksi kangistunutta kaivaussysteemiä. Ylilyöntejä tulee, samoin epäonnistumisia. Miten muuten voisi kehitystä tapahtua??Mitään vaihtoehtoja ei virallisesti ole tarjolla, niille jotka haluavat itseänä kehittää. Jos "uusien" tai "epäortodoksisten" kaivausmenetelmien käyttöä halutaan hillitä, niin toki viraston pitää silloin tutkia asiaaja koluttaa kaivuksenjohtajansa ja antaa heille "hyviä" vaihtoehtojapurtavaksi.

> Epäilit uskoamme viraston porukkaan. Mene ja katso

En tuota rohkene epäillä, mutta ko. messusta saattaa rivien välistä sellaisen käsityksen saada... Itse luulen, että kyllä vastuu kasvattaa ja katsotaan ensin mitä seuraa ja onpa tuota itsekkin päätä lyöty seinään omassa viisaudessaan kentällä k-johtajana, mutta siitä on oppinut! Oppinut kokemuksesta, ei komiteasta! Toki olen sittemin myös kallistanut korvani "vanhempien" neuvoille, ja niistähän oppii...

TJ.

Msg: #89. 28 Feb 89, 15:02:1
From: Anne Vikkula To: Timo Jussila

Asia on juuri siten kuin sanoit. Ikävää on se, että kokeileminen maksaa. Toivottavaa olisi, ettei jokaisen tarvitsisi oppia asioita ( menetelmien ja välineiden käytön mahdollisuuksia ja hyötyä ) kantapään kautta. Se on tietysti tehokkain tapa. Sitä uskoo vasta kun on itse kokenut. Olen vaan huolissani siitä, mitä tällainen oppiminen maksaa. Hinta ja hyöty -suhdetta olisi myös arvioitava.

Mielestäni arkeologopiireissä pitäisi huomattavasti nykyistä enemmän käydä keskustelua, jotta kokemus voisi poikia hyötyä muillekin kuin itse asian kokeneelle. Miksi meillä ajatellaan niin sisäänpäinkääntyneesti. Nythän on käynnistetty museovirastossa ns. Röntgensilmät-projekti. Sen kuluessa pyritään selvittämään menetelmien hyödyllisimmät käyttötavat ja kohteet, jotta vältyttäisiin turhilta analyyseiltä. Tutkimuksen piiriin kuuluvat fosfaattianalyysi, maatutka, maavastusmittaus, miinaharava, ilmakuvaus ym. eli tavat, jolla voidaan selvittää maan salaisuuksia ilman varsinaisia kaivauksia. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteytta allekirjoittaneeseen. Ensi kesänä kokeillaan ja pohditaan....

vikkula