Arkeologia: tutkijanoikeudet


Msg: #90. 28 Feb 89, 15:09:5
From: Anne Vikkula To: All

Noin vuosi sitten käytiin arkeologisessa seurassa alustusten pohjalta keskustelua siitä, kuka saa istua minkä materiaalin päällä ja kuinka kauan. Vallalle tuntui jäävän sellainen käsitys, että kaivauksenjohtaja periaatteessa omistaa aineistonsa, eli kukaan muu ei sitä juurikaan saa vilkaista. Kaivauksenjohtaja voi siis sanoa tutkivansa kamaa vaikka kuinka kauan. Poikkeuksen muodostaa ns. aluevalvoja, joka voi napata aineiston itselleen. Tässä tapauksessa on hänen ilmeisesti kuitenkin sovittava asiasta ennen kaivauksia.

Ajattelutapa perustunee siihen, että jollakin on kamaan JULKAISUOIKEUS. Teoriassa siis materiaalia ei ole olemassa ennen kuin se on saatettu julkisuuteen. Omasta mielestäni pitäisi pikemminkin lähteä siitä, että materiaali on heti kaikkien käytettävissä, ja että tutkimusta voidaan tehostaa sillä, että useampi persoona pohtii siihen liittyviä kysymyksiä oman ongelmanasettelunsa kannalta. Jos kaikki aineisto julkaistaisiin kaivauksenjohtajan toimesta kahden vuoden sisällä kaivamisesta MATERIAALIJULKAISUNA, ilman tieteellistä kysymyksenasettelua ja mahdollisimman objektiivisesti, olisi kaikilla sen jälkeen mahdollisuus käyttää tuota julkaisua. Ja kaivauksenjohtajalla on periaatteessa parhaat mahdollisuudet vetää siitä sitten johtopäätökset tieteelliseen ja tutkimukselliseen artikkeliinsa.

vikkula

Msg: #91. 12 Apr 89, 11:38:4
From: Timo Jussila To: Anne Vikkula


> Jos kaikki aineisto julkaistaisiin kaivauksenjohtajan toimesta
> kahden vuoden sisällä kaivamisesta MATERIAALIJULKAISUNA, .....

Mielestäni tämä ajatus on ehdottoman kannatettava. Tällöin uusi materiaali ei jää piiloon viraston syövereihin. Mutta kaivauksen johtajalle olisi annettava mahdollisuus tehdä materiaalijulkaisu kaivausbudjetin puitteissa, jos ei aivan valmiiksi niin kuitenkin hyvin pitkälle. Jos materiaalijulkaisu sisältyy kaivausbudjettiin, niin silloin se on kaivauksen johtajan velvollisuus ja tulee myöskin tehdyksi. Kuten olemme huomannneet, niin omalla vapaa-ajalla (jos sitä yleensäkään kaikilla edes on), ei juuri tule juttuja tehdyksi, koska aika tahtoo mennä elannon hankkimiseen.

Msg: #92. 12 Apr 89, 14:04:4
From: Ari Siiriainen To: Timo Jussila

Annen ehdotus on kylla hyva ja kannatettava ja niin on sinunkin. Mietityttaa vain se, etta miten paljon kaikenlaista niihin kaivausbudjetteihin voi oikein sisallyttaa, paisuvat muutenkin tahtitieteellisiin mittoihin. On vaara, etta joudutaan valitsemaan kaivauskohteita sen perusteella, milla on "sopivan" pieni budjetti! Julkaisun voi ehka hoitaa jotenkin ulkopuolisen tai museoviraston yhteiseen menoarvioon sisallytetyn fyrkan puitteissa malliin Arkeologi i Sverige.

Materiaalijulkaisun vaatimuskynnysta ei saa nostaa kovin korkeaksi, koska kaivauksenjohtajilla ei ehka ole aina a) aikaa paneutua julkaisemiseen ja b) halua osallistua pelaten kritiikkia tms. Mene tieda.

Kaikki nama ongelmat ovat kylla muuallakin kuin vain meilla Suomessa. Esim. Englannissa ja Jenkeissa kuten myos Afrikassa on eraanlainen julkaisupakko - jos ei julkaise loytojaan, ei ennen pitkaa saa kaivauksiakaan; tosin julkaisumahdollisuudet ovat sitten paljon paremmat kuin meilla. Taitaa olla niita ikuisuuskysymyksi.......!
Ari

Msg: #93. 12 Apr 89, 20:46:1
From: Anne Vikkula To: Timo Jussila

Ehdottomasti materiaalijulkaisu pitäisi voida tehdä KOKONAAN kaivaus-budjetin puitteissa. Mielestäni sen pitäisi nykyvaroin olla ainakin lähestulkoon mahdollista. Kaivausten jälkityörahat ovat nykyisin jopa kaksinkertaisia esim. kymmenen vuoden takaisiin verrattuna, enkä tarkoita absoluuttisesti vaan kenttätyöaikaan verrattuna. Mielestäni sillä pitäisi jo pystyä tekemään yhtä jos toista. Edellyttäen, että aikaa ei tarvitse kuluttaa turhiin rutiineihin, joiden syytä ei edes kukaan enää muista.

vikkula

Msg: #94. 12 Apr 89, 20:50:4
From: Anne Vikkula To: Ari Siiriainen

Mielestäni materiaalijulkaiseminen ei saisi edellyttää kovin paljoa "paneutumista", rohkeutta sen sijaan kyllä varmaan tarvitaan. Ja rohkeutta lähinnä siinä mielessä, että uskaltaa jättää sen juttunsa painettavaksi, vaikka se omasta mielestä voisi olla ehkä vieläkin parempi. Että siis jos vielä kuluttaisi jonkun viikon, niin ehkä se siitten olisi hyvä.... Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ei siitä hyvää tulee kuitenkaan. Kun tulis edes tuluskukkaro. vikkula

Msg: #96. 15 Apr 89, 22:33:5
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

Sanoit itseäni hiukan ihmentyttävän asian: nyt on rahaa jälkitöihin enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Jotenkin noin. Jostakin kaukaa tuli mieleeni muistikuvia 70-luvun puolimaista ja sen jälkeen, kun kiroiltiin, miten budjetit hikistyvät: ennen kaivausajan ja jälkityöajan suhde 1:2, nyt 1:1,5, kohta kai 1:1 tai huonommin. Systeemiä joku hehkupää jopa kannattikin.

Jos ajat todella ovat muuttuneet taas toisinpäin niin applaudes, vilpittömästi. Olen kyllä huomannut, että olen saanut pudjetteihin ahdettua luonnontieteellisiä momenttejakin, mikä joskus oli arkpoliittinen suuisaid. Mutta en ole vielä ajatellut julkaisurahoja...

Sitten tuo materiaalijulkaisujuttu. Siinä kyllä törmätään siihen, mikä on ikuisuuskysymys Arin tarkoittamassa mielessä. Sillä aina tulee vastaan se kaiv. johtajan kunnianhimo (kritiikinpelon kääntöpuoli): täytyisi näyttää, että osaa ajatella (syvällisiä?) ja sen on näyttävä julkaisussa.Ja jos vie tuota puolisävelaskelta pitemmälle niin tulee kyllä mieleen, että eikös siinä artikkelissa/julkaisussa pitäisi ollakin jokin ajatuksenlinja. Jotenkin kun tuntuu siltä, että sinne kentälle pitäisi mennä jokin mielle päässä, testata, muokata, repiä se ja tulla takaisin kilven päällä tai kilpeä kantaen. Ja sitten julkaisuun. Ei tästä taida tulla mitään. Ongelmana on kuitenkin kaikesta huolimatta se, että näitä hommia tekevät ihmiset.

Markus

Msg: #97. 16 Apr 89, 12:13:5
From: Timo Jussila To: Markus Hiekkanen

Ari mainitsi edellisessä viestissään, että kaivausbudjetit ovat "muutenkin paisuneet"....Onko todella näin, markkamääräisesti? Toisaalta rahaahan tässä maailmassa on, se pitää vain ottaa. Useat pelastuskaivaukset lienevät kustannuksiltaan promilleluokkaa koko kaivauksen aiheuttaneen hankkeen kustannuksista. Vai? Kaatuuko kaikki kehityshankkeet aina siihen hokemaan, että hanke kuuluu ns. ikuisuuskysymyksiin?

Tarvitseeko sitten tätä "materiaalijulkaisu" ajatusta viedä läpi edes kaavamaisesti käskynä. Eikö tätäkin voitaisi ajatella vapaaehtoisuuden pohjalta. Annetaan halukkaille mahdollisuus ja edellytykset tehdä materiaalijulkaisu. Ehkäpä jonkinlainen rahasto , josta maksetaan "kuukauden liksa" jälkitöiden päälle. Rahaston voisi koota lisäämällä budjetteihin vaikkapa 5 %:n julkaisuvero. Kun matskujulkaisu tehdään heti kaivauksen jälkiöiden päälle, ovat asiat vielä muistissa ja innostuskin päällä. Kun matskun käsittely sitten venyy ja venyy ajankäyttöongelmien (=raha) takia ja uudet matskut ja kaivaukset peittävät alleen vanhan, niin homma jää...

> Ei tästä taida tulla mitään. Ongelmana on kuitenkin kaikesta
> huolimatta se, että näitä hommia tekevät ihmiset.

Herrat, jotka ovat vakauttaneet asemansa ja päässeet hyvän viran (??) suomaan turvattuun tilaan ja tulevaisuuteen, heittävät kovin helposti pyyhkeen kehään, kun tulee kysymys uusista vaikeaksi koetuista asioista ja ajatuksista. Ehkäpä tarvittaisiin nykyinstitutioista irrallinen (siis virastosta ja yo:sta) ja viroista riippumaton arkeologinentutkimuslaitos, joka voisi tarjota 1-3 vuotisia duunipaikkoja, tutkimustiloja ja välineitä tutkijoille, ilman sarvia ja hampaita! Ellei peräti sitten kaikenlaisista pykälistä ja byrokratiasta riippumaton Osakeyhtiö...(Eli Mikroliitti Oy on käytettävissänne, reppufirmana, tai miten parhaitensopii).

Msg: #98. 16 Apr 89, 18:11:2
From: Anne Vikkula To: Markus Hiekkanen

Kymmenen vuotta sitten oli 70-luvun loppu, ei alku. Niin ne vuoden vierii, Markus! Tarkoitin nimenomaan sittä loppua, jolloin kaivettiin suuria hommia, mm. Nästinristi, Karviojankangas...., joita luetteloitiin hiki otsassa. Silloin oli kaivausajan ja jälkitöiden suhde 1:1, jos sitäkään. Nykyisin sentää varataan jonkin verran suunnitteluaikaa, ja jälkitöitäkin saa sentää tehdä usein tehdä kaksinkertaisen määrän kenttätyöaikaan nähden ( siis museovirastossa ).

Msg: #99. 16 Apr 89, 18:15:1
From: Anne Vikkula To: Markus Hiekkanen

Sorry, panin tuon edellisen vahingossa poikki. Mutta sitten siitä julkaisemisesta yleensä. On aivan selvä, että kaivaukselle lähtiessä pitäisi olla idea. Se ei vaan enää sitten auta, kun ollaan palattu seinien sisään, jos sitä yritetään siinä vaiheessa keksiä. Eli mielestäni materiaalijulkaisussa ei niin hirvestä tarvitsisi miettiä sitä "suurta ajatusta" vaan käsitellä aineistoaan siten, että se voidaan järkevällä tavalla esitellä muiden käytettäväksi. Jos se suuri ajatus on olemassa, niin sitten tehdään siitä enemmän. Joko siihen materiaalijulkaisuun, jos niin halutaan, mutta mieluummin johonkin kokonaan toiseen artikkeliin tai monografiaan. Tilanteesta riippuen. Materiaalijulkaisua yksinkertaisessa muodossa perustelen nimeenomaan sillä, että se voisi antaa kaivauksenjohtajille uskallusta pistää asiansa paperille ilman, että siitä syntyy hirveä onnistumisen paine. vikkula

Msg: #100. 16 Apr 89, 20:06:1
From: Jukka Moisanen To: Anne Vikkula

Laskeskelin tässä juuri, että tulevan kenttäkauden kaivausajan ja jälkitöiden suhteet ovat kohdallani 1:0.94. Etummainen luku on siis kaivausaikaa. terv

JM

(Toimittajan huomautus: keskustelu haaraantuu tässä linjalle: kaivaus-jälkityöt)

Msg: #101. 16 Apr 89, 20:54:4
From: Markus Hiekkanen To: Timo Jussila

En todella tiedä, miten pitäisi suhtautua, tuttu ambivalentino antaa tietää itsestään. En minäkään kyllä tätä juttua aivan ikuisuuskysymykseksi ajatellut, ei se niin vakava ole. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että tuo vakiintunut herra -ajattelu on samanlainen klisee kuin esittä mäni human factor.Tuo 5 % sakkolisä budjetteihin: en kyllä siihenkään usko. Kun se kaivauksenjohtaja on kuukauden tehnyt palkkiona (kuka senkin palkkion tasapuolisesti ja muita verisesti loukkaamatta jakaa) artikkelia hän melko varmasti menee päättäjän puheille ja sanoo ettei raha oikein ihan aivan vielä juuri riittänyt, mutta jos vielä ihan pikkuisen tai jotain niin sitten se artikkeli on melkein käytännöllisesti katsoen viimeistä pistettä vailla valmis lukuunottamatta kuvia, referenssejä, puhtaaksikirjoitusta, karttoja ..... Eli taas se (oman mieleni raadollinen)human factor).

Sen sijaan tuo ajattelemasi keikanheitto firmapohjalta olisi mielestäni aika hyvä. Muttamutta -syndrooman esille ottaakseni ihmettelen miten se menee läpi tässä läpisentralistisessa muinaismuistohallinnossa. Toisaalta sitä on toteutettukin, ainakin Kokkosen Jyri on tehnyt Möhkön ruukilla tällä tavoin kaivauksia.

Taitaa olla taas kuitenkin kiinni ihmisen tarmosta. Onkohanvaltiolla kuitenkin älyllisesti helpompi olla töissä...?
Markus

Msg: #102. 16 Apr 89, 21:09:4
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

Luin oman viestini ja sinun, uudestaan, ja totesin että samaa mieltähän me olemme kaivausajan/jälkityöajan suhteesta, ja totta on, että vielä etukäteen suunnittelukin on mukana. Tosin viesti 100 viestii muustakin, mikä lienee tausta. Kuka teki budjetin, sitä paljon kysyttiin

Siitä mitä pitäis olla päässä kun lähtee kentälle näyttää olevan niin että sinä hyväksyt sen ettei päässä kaikilla ole sitä mitä pitäisi silloinkun he kentälle lähtevät ja minä taas en "hyväksy" vaikka käytännössä hyväksyn kuitenkin. Kaipa sitä on oltava realisti. Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että jossakin vaiheessa sen ajatuksen on oltava päässä tai tultava sinne. Se mitä sanot artikkelin kasaamisesta järjelliseen muotoon itse asiassa sisältää sen, että pitäisi nähdä löytölaatikoiden, karttojen, muistiinpanojen, naytteiden ja kaiken muun moninaisuudesta jotakin sellaista, jonka ympärille juttua alkaa kiertää. Ts. pitäisi nähdä kokonaisuus moninaisuuden takaa. Mutta onnistuuko tämä siinä jälkityöhulinassa ja aikalimittien ahdistuksessa.

En tie Näyttää siltä, että tämä keskustelu sai kimmokkeen sivuojaan jotenkin, ainakin jos mitataan alkuperäisen haasteesi mukaan: mikä oikeus hautoa kaivausaineistoa? Oliko se niin, että jostakin isosta hatusta on tempastu se viisi vuotta ajaksi, jonka aineiston päällä saa maata, minkä jälkeen se on vapaa. Kukahan senkin kekkas? Oli miten oli, pitkä tuo aika on. Jopa tuntuu, että viisi vuotta liian pitkä. Olisiko liian raakaa panna nollasta poikki: tuo kamat kaupunkiin, niin minä julkaisen ne jos vainennen sinua ehdin ja vaikken ehtisi niin julkaisenpa kuitenkin. Kenellä kestää sielu? Kuka uskaltaa monottaa ketäkin? Ja jos ehtii julaista ne materiaalit, niin onko en julkaisun ettu ulostulo viivästyy? Kaikenlaista voi kehitellä...missä se, en tiedä, jokin raamiratkaisu olisi hyvä olla. Nyt se on jotenkuten ollut tuo kaivauksenjohtajan jus primae noctis viiden vuoden ajan. sta Siitä on huonoja kokemuksia. Keille siitä on ollut "etua"?

Markus

Msg: #103. 17 Apr 89, 16:04:5
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Poikkeus vahvistaa säännön. av

Msg: #104. 17 Apr 89, 16:08:2
From: Anne Vikkula To: Markus Hiekkanen

No, kyllähän erät ovat ylhäisyydessään olleet välittämättä tuosta kirjoittamattomasta sopimuksesta, tosin ei ehkä kaivauslöytöjen suhteen. Mahtaisiko siitä syntyä mitään, jos kaikkien energia kohdistuisikin muiden kaivausten kyttäämiseen sillä silmällä, että josko olisi jotain mitä napata välistä, kun kerran ehtii. Toisaalta siinä jäisi sitten oma materiaali taas muille tarjolle, sitä kun ei kuitenkaan ehtisi hoitaa riittävän nopeasti. Mutta. Eikö se ole niin, että paras kirjoittaja ( haluaisin välttää sanaa julkaisija, se antaa aineistolle liian suuren merkityksen tieteen tekemisessä, ajattelulle vähemmän ) on se, joka itse on kaman kaivanut esiin. Nähnyt paikan, maaperän ilmiöt, tulkinnut sitä koko ajan työn edistyessä. Eikö toisen ole huomattavasti vaikeampaa ryhtyä sitä anaali-soimaan.
Mutta kuitenkin tarvittaisiin asian tiimoilta tiivistä keskustelua. Siksi mielestäni olisikin hyvä, jos kaivauksia pyrittäisiin niputtamaan siten, että samantapaisia ongelmia pohtivat ihmiset muodostaisivat tutkimusryhmän ja saisivat tehtäväkseen kaivauksia, jotka mahdollisesti antavat vastauksia ko. ongelmiin. Näitä voitaisiin sitten vaikka käsitellä yhteisessä artikkelissa tai julkaisussa ( perkule, se tuli taas ). Nythän on vaan niin, että me olemme tässä maassa niin huonoja toimimaan ryhmänä. Henk. kohtaisesti en ole vielä luovuttanut

vikkula

Msg: #105. 17 Apr 89, 22:45:5
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

Niin juuri, ei siitä syntyisi ainakaan mitään hyvää, että kytätään, mitä voisi napata välistä. Eikä sitä pahaaakaan kyllä syntyisi kaiken aikaa, ei suinkaan, mutta vahinkoa kyllä tulisi, aina niitä välistävetäjiä löytyy. Ja vaikka oma aineisto jäisi muiden tarjolle niin mitäs sitten: onhan naapurin kakku parempaa. Ja vielä se, että eihän tämä skaba ole jäsentenvälinen arvoisien ja herkkäihoisten kaivauksenjohtajien kesken. Siinä kiikkuvat muutkin ja tästä voikin hypätä sopivasti siihen, kun sanot siitä, että paras kirjoittaja on se joka itse on kaman kaivanut esiin. En ole varma, mutta aavistelen sinun tässä tarkoittavan kaivauksenjohtajaa, eh? Kyllä siellä silmät auki voivat kulkea siellä kaivauksella myös piirtäjät ja apulaiskaivajat ja entäpä, jos joku heistä rohkenee...

Ajatuksesi yhteistyöstä on täsmälleen hyvä, mutta kompastelee käytäntö ehkä juuri siihen mitä itsekin pelkäät. Ihmiset pelkäävät menetttävänsä jotain ja paljonkin, jos "antavat" pois aineistoa. Voisiko ajatella kulkemista melko matalalla ja yhdistellä, sitä mitä ollaan tässä puhuttu: kaivauksen henkilökunta tekee materiaalijulkaisun yhdessä, yhdestä kaivauksesta, lähtemättä lentoon (varsinkaan eri suuntiin). Kaivauksenjohtaja vetää hommaa ja ryhmän koko pysyisi noin kolmena, korkeintaan neljänä-viite-nä. Täsmällinen jäsentely, eikä liian kaunista päämäärää. - Ajatus ei liene yhtä tuore kuin Maxin jugurttitarjous, mutta on sillä kyllä ollut toteutuksiakin. Minäkin siihen yhteistyöhön uskon

Marku fdx

Msg: #106. 18 Apr 89, 19:30:1
From: Jukka Moisanen To: Markus Hiekkanen

Markuksen ideassa on mielestäni kantavaa pohjaa. Olen itse jo pidemmän aikaa mielessäni kummastellut kaivauksen työjaon tiukkaa kategorisointia ja tämän kategorisoinnin tiukkaakin tiukempaa noudattamista aivan kuin yhdelläkään ryhmällä ei olisi sen enempää omia ajatuksia kuin rohkeutta tehdä toisin kuin on joskus tehty. Joku teistä vanhemmista voisi kenties valaista minulle, mikä on tällaisen tiukan kategorisoinnin perustana? Miksi kaivauksenjohtajan auktoriteettiasemaa pönkitetään suorastaan raivoisasti. Kaivauksenjohtaja saa siten nimiinsä kaiken työn, jota kaivauksella tehdään - ja hän saa samalla kärsiä ehkä turhaankin paineista ja pätemisen odotuksista.

Hyvin johdettu ryhmä työskentelee yleensä tehokkaammin ja saa parempia tuloksia aikaan, kuin ylhäältä päin käskyjä saava joukko. Erityisesti motivaatio ja kiinnostus tehtäviä kohtaan saattaa moninkertaistua. En näe siinä mitään muuta kuin myönteistä, puhumattakaan siitä, että kaivauksenjohtajaan kohdistuva kaikkitietävyyden painolasti vähenee ja siitä säästyvät voimat voitaisiin käyttää hyödyllisemmin. En toki väitä, että ryhmätyöskentely ("teamityö") sopii kaikille ja kaikkialle. Väitän va,että ajattelutapojen täytyy olla joustavia ja sallia monenlaisten työryhmien ja työnjakojen syntyminen. Vastuussahan voi olla yhden sijasta kaksi tai peräti kolme ihmistä. Se ei vähennä sitä tosiseikkaa, että työn tuloksesta on aina joku vastuussa.

Msg: #107. 18 Apr 89, 20:12:5
From: Anne Vikkula To: Markus Hiekkanen

Näin me juuri olemme Rapolan suhteen menettelemässä. Itse kukin on saanut hommakseen oman "aiheensa", mistä sitten tekee juttunsa miten tekee. Yksi gradu pitäisi tulla, mahdollisesti osa kokemuksista hyödyntyy toisessa. Lisäksi joukko artikkeleja. Kaikki kootaan samaan "teokseen" aikanaan ( toivon ). Toisaalta Rapola tuottaa myös aineistoa ns. Röntgen-silmä-projektille, joka kartoittaa fysikaalisten, kemiallisten ym. prospektointimenetelmien käyttöä arkeologiassa.

Mutta myönnän, että Rapola on vähän eri juttu. Meillä on sentään kolmen vuoden rahoitus olemassa + ekan vuoden Nesteen rahat, yhteenä neljä vuotta. Siinä on helpompi suunnitella asioita eteenpäin. Uskon kuitenkin, että samantapainen käytäntö voisi syntyä myös ns. pelastuskaivausten suhteen, jos pyrittäisiin muodostamaan kiinteämpiä ryhmiä tiety probleeman ympärille. No, se tuli jo sanottua aik. messussa Ja vielä pikku lisäys: itse en ainakaan enää näe mitään syytä pantata mitään aineistoa. Niitä on roikkumassa jo aivan liikaa tämän elämän ajaksi. Vai voisko niitä jatkaa seuraavassa.....

vikkula

Msg: #108. 18 Apr 89, 20:21:5
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Meitä on niin moneen junaan. Ei varmaankaan kaikilla kaivauksilla ole kuvaamaasi kategorisointia. Toisilla ihmisillä on suurempi tarve hierarkiaan kuin toisilla, toiset jopa toivovat, että heille sanotaan kaikki ylhäältä päin. Mutta ehkä et tarkoittanut juuri tätä. Kuvailemasi ihanne vaatii melko lailla kypsyyttä kaikilta, epävarmat ihmiset eivät tuohon heti pysty. Eikä se silti tarkoita sitä, ettei voisi yrittää. vikkula

Msg: #109. 18 Apr 89, 22:28:0
From: Markus Hiekkanen To: Jukka Moisanen

Tuohon että vastuussa voisi olla monta en kyllä ukso, siinä taitavat tulla vastaan rouva Valtion lionjat, sillä noita kaivauksia säätelevät muut asiat kuin yhteistyön edistys. Pakostakin on yksi joka vastaa museovirastolle kaikista kaivauksen sotkuista.
Mutta mystifioituhan se kaivjohtajan vakanssi on, totta totta ja jos kysyt kuka sen teki niin vastaan että työnantaja ja kaivjohtajat: kun kapolle antaa ruo'on heiluttaa, niin kapo tykkää siitä ja pussaa ruo'onantajaa. Ruoko on jo yksin palkkio, mutta lisäjätskinä on Aineisto. Kategorisoinnin pohjana kertakaikkiaan on se, että kentällä, periaatteessa kontrolloimattomissa oloissa on valtiolla (työnantajalla) oltava luotettava lakisääteisen tehtävän toteuttaja. Jos sille aiheutuu sielullisia tuskia johtajuudesta ja sen palkkiosta (valta, aineisto) niin se ei ole valtion asia.
En oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit sanoessasi, että hyvin johdettu ryhmä toimii tehokkaammin. Siis miltä kannalta? Sen tieteen vai työtehtävän kannalta? Nämä kun välttämättä eivät aina tanssi yhteen.

Marks

Msg: #110. 18 Apr 89, 22:44:4
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

...... (alkuosa viestistä tuhoutunut) .... repiä psyykejä sen tiimoilta. Raportoi joskus.

Kuitenkin kuten sanot itsekin on Rapola hiukan eri asemassa. Niille, joille ongelma sekä julkaisusta että ryhmätyön olemattomuudesta on kehittynyt akuuttiin faasiin, ja sitä paitsi jotka vielä eivät juuri ole julkaisseet (milloin mistäkin syystä), ehdottaisin, että ottakaa sen kaivauksen <ör> matsku ja jakakaa se kristillisesti keskenänne, heittäkää näin jaetusta aineistosta 5/6 hevon kuuseen, hukatkaa arkistoon 9/10 erilaisista kartoista ja kirjoittakaa kukin joko saman pöydän ääressä tai erikseen raakatekstia pari sivua sitä ennen määrättyänne päivän, jholloin kokoonnutte katsomaan toistenne tuloksia. Älkää sitten tehkö enämpää vaan pankaa hautumaan pariksi viikoksi ja kokoontukaa uudelleen siivoamaan juttu valmiiksi tyylillisesti ja tarpeelliset aasinsillat rakentaen. Kirjoittakaa juttu nätisti puhtaaksi, tehkää muut krääsät kukin omaa hommaansa (yksi kirj.luettelon, yksi kuvatekstit jne.) Älkää enää lukeko juttuanne vaan kääntykää TE:n tai JPT:n tai jonkun muun toimitusbossin puoleen ja hän siunaa teitä.

En viime aikoina ole tuon kummemmin yhteistöitä tehnyt ja tulosta on tullut ainakin riveinä julkaisuissa. Laadusta en ota huolia, ne saavat ottaa kriittiset lukijat. Ehkä he oppivat jotain. Jos eivät opi, voivat kääriä julkaisun rulalle, sytyttää sen palamaan ja asetella tilaan, mihin aurinko ei paista.

Ollaan iloisia! Markus

Msg: #111. 19 Apr 89, 21:03:4
From: Anne Vikkula To: Markus Hiekkanen

Skål!

Msg: #112. 19 Apr 89, 22:33:3
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

Niin totta, asiaan: skål, Sinulle!

Msg: #113. 20 Apr 89, 14:11:2
From: Ari Siiriainen To: Anne Vikkula

Skoolatkaa mita skoolaatte, mina kylla suosittelisin jaita (siis jaeitae) hattuun ja pepun alle. Ajatelkaa nyt mika kalabaliikki siita syntyisi jos jokainen saisi julkaista mita tahansa - luuletteko etta Suomen arkeologian taso siita kohoisi? Mina en ainaskaan usko; kauheata kyrailya ja loytojen panttaamista olisi taatusti seurauksena, puhumattakaan sitten riidoista ja tappeluksista. Julkaisut tulisivat huonot ja hatikoidyt eika siita peraankuulutetusta "kriittisyydesta" olisi pian hajuakaan - kunhan vaan julkaistaan, jottei esikoisoikeus menisi muihin suihin.

Koko tassa julkoikeusjutussa pitaisi erottaa erilleen ainakin a) "oikeudenmukaisuus" ja b) "tarkoituksenmukaisuus" ja ehkapa viela c) "arkeologian etu". Kaivauksen johtajalla (yhdessa muun henkilokunnan kanssa) on "oikeus" pitaa tuloksiaan muilta - ei kai salassa, mutta "suljettuina", koska kaivaus saattaa liittya epamaaraisesti etenevaan tutkimusohjelmaan tai kaivausten ketjuun. Tama edellyttaisi tietysti jotain kohtuuaikaa, joksi muistan joskus sovitun sen maagisen 5 vuotta "Tarkoituksenmukaisuus" taas liittyy muiden tutkijoiden tyon edistymiseen silla totta maar olisi hyva tietaa mita kaikkea on loydetty ja havaittu sellaista joka saattaisi vaikuttaa omiin hommiin. "Arkeologian etu" sita vastoin edellyttaa analyyttisyytta, kriittisyytta jne jne hyvia ja kannatettavia asioita, joita kylla mun mielesta edustaa paremminkin ne em. "oikeudenmukaisuuden" kuin "tarkoituksenmukaisuuden" huomioonottaminen

Etta tallaisia, tasta tuli nyt kylla liian pitka ja junnaava juttu - hei vaan taas ja palataan asiaan! Ari

Msg: #114. 20 Apr 89, 20:09:0
From: Anne Vikkula To: Ari Siiriainen

Ei kait me nyt sentään ihan sillä, että mitä tahansa. Mutta. Oikeudenmukaisuus-kriteeri on tietysti oikein, kunhan sitä ei väärinkäytetä ( jäk ). Eikä jäädä kuvittelemaan sen viiden vuoden oikeuden nojalla, että kyllä se varmaan siitä jotain tekee. Eli siis se, joka aikoo käyttää viiden vuoden oikeutensa esittää sen selvästi ja julkisesti, eli asiasta sovitaan erikseen. Muut aineistot ovat vapaita. Näin minun mielestäni.

Arkeologian edun, kriittisyyden, keskustelun jne. uskon lisääntyvän, kun kirjoitetaan, vaikka mitä vaan. Eli opitaan siihen, ettei kaikki präntätty ole pyhää. Olen muutamia kertoja ollut kauhuissani, kun olen kirjoittanut jotain hyvin epävarmana ja myös odottaen heitosta syntyvän jotain keskustelupoikasta, mutta ne heitot onkin otettu faktoina. Tietty tasoon pitää pyrkiä, mutta hiljaa hyvää tulee ja kaikki aikanaan. me ollaan kait aika lähellä nollapistettä, alaspäin ei enää paljon voi mennä. Niin että "roskan"kirjoittaminen ja sen avulla kriittisyyden opetteleminen voisi tuottaa joskus tulosta. Ja joitain oli mielessä siitä tarkoituksenmukaisuudesta, mutta se meni jo. Liekö ollut muutenkaan mainitsemisen arvoista ( roskaa? ). No joo, heippa taas! vikkula

Msg: #115. 20 Apr 89, 22:41:5
From: Markus Hiekkanen To: Ari Siiriainen

Elä nyt Ari mökötä, sklolaa sinäkin, hela ja halva går!

Kyllä minäkin edelleen olen sitä mieltä (jämäkästi), että pohjalta nämä jutut on alettava. Ei se kriittisyys ja laadun korkea taso tule itsestään vaan opettelemalla. Ehkei se tule sittenkään ja olkoon tulematta, onko sillä niin merkitystäkään, mutta ennen kirjoitetun tekstin demystifioi-ntia, sen pyhyyden poistamista, mistä Anne mainitsi, ei ajatus pääse lentoon. Ei tämä tilanne ainakaan pahene kokeilemalla uusilla (paskat ne mitään uusia ole) konsteilla. Se julkaisu- tai oikeastaan kirjoittamis-kynnys ei ylity, on sitä jo voitu seurata 60luvun lopuilta tähän iltaan.

Että kyllä minä enempi tuon Annen henkee olen.Mihinkä tästä sananvaihdosta olemme muuten unohtaneet sen kaman, joka makaa Nerviksen tai Riddiksen kellarissa tutkimatta teloitettun? Mikä se nyt olikaan, joka teki viime tai toissa kesänä tulleen kamat "tärkeämmiksi" kuin ne vanhat?

Olisiko jotenkin niin, että ne uudet romut ovat kaivajansa pienen persoonan jatkeita tai laajenteita, sen kyvyttömyydentunteen ja itseensätyytymättömyyden helpottajia, joka tätä arkeologisakkia ja muutakin Lahden kisakansaa kisamontussaan raapii?

Voi jeesus, taidan mennä tenttimään keskikoulun psykologian oppimäärän uudestaan Metafyysisten hämäryyksien instituuttiin. Oli tuo niin viiltävän paljastavasti leikattu, eikö?

Markuis, menee nukkumaan

Msg: #117. 1 May 89, 20:25:0
From: Vesa Laulumaa To: All

Päivää, ihmiset! Tällä foorumilla on keskusteltu paljon julkaisemisesta, mutta miten julkaiseminen oikein tapahtuu? Jos nyt on lopultakin ryhtynyt sanoista tekoihin ja naputtanut muutaman sivun tekstiä, niin mitä sen jälkeen? Kenen luo pitää mennä, jotta juttunsa saa ulos? Täytyykö jutttu hyväksytyttää ensin jollain Museovihaston auktorilla? Mistä varoja esim. tekstin tarkistukseen, jos on kirjottanut englanniksi? Kaiken kaikkiaan, mitä vaiheita ja vaikeuksia julkaisemisessa on? Kertokaapa?

Terveisin vappusimoista toipuva Vesku! ?

Msg: #118. 1 May 89, 20:43:0
From: Vesa Laulumaa To: All

Iltaa taas! Sekoilin tuossa edellisen viestin tallettamisessa, kun en aiemmin ole kirjoitellut (älkääkä kysykö miksi?). Sisältö on kylläkin sellainen kuin pitikin. Jälkitöistä sen verran, että kun puhutaan kenttä/jälkityö -suhteesta, niin tarkoitetaanko sitä nyt vain kaivauksen-johtajan osalta? Jos jälkitöihin osallistuu piirtäjäkin (kuten tekeekin), niin määrähän kaksinkertaistuu!Toipuminen jatkuu!

Msg: #119. 1 May 89, 20:55:4
From: Markus Hiekkanen To: Vesa Laulumaa

Sanovat sen olevan ohimenevä tauti. Iloista toipumista!?

Ainakin itse olen aina (siis "aina") käsittänyt suhteen tarkoittavan juuri kaivauksenjohtajan kenttä/jälkityöaikaa ts. ainakin itselleni se juuri on ollut laskuperuste, kun budjettia olen väsännyt. Mutta siinä sivussa olen pääsääntöisesti pannut myös piirtäjälle jälkityöajan, jossa on sama suhde kuin kaivauksenjohtajalla. Yleensä mieletäni pitäisi periaatteena olla 1:2 ainakin. Siis kk kentällä, kaksi kasarmissa. En tiedä pelaako tämä systeemi Nerviksellä tutkimusosastolla, sen kai on paras joku muu kertoa.

Markus, kirkkain silmin..

Msg: #120. 1 May 89, 21:03:3
From: Markus Hiekkanen To: Vesa Laulumaa

Niin, kokeilepa frendiä, joka lukee läpi. Katso sitten joku lähijuttu viimeaikaisesta artikkelista, jonka olet nänyt, muistele myöls, mitä pro- ym seminaarissa on sanottu viitteistä ja niistä.

Ja ennenkaikkea: päätä itsesi kanssa, ettei museovirasto ole auktori eikä siellä ole auktoriteetteja tai miten minä nyt tämän sanoisin: ei maailma pyöri museoviraston ympärillä. Joskus se kyllä siltä näyttää, mutta.

Joka tapauksessa älä ensimmäisenä vie juttuasi aikakauskirjan toimittajalle.Ja kelle tahansa vietkin, valmistaudu krikettiin äläkä ota nokkiisi, kun saat nenän päälle. Viilennä nenä jäillä ja paneudu tuumimaan asiaa joksikin aikaa (jätä vaikka kässäri laatikkoon pariksi viikoksi ja anna aivoissasi olevan prosessorin työstää sitä alitajuisesti. Mutta obs.: älä anna itsesääli- tai minusta ei ole mihinkään- tai saatanan kusipäät kun eivät ymmärrä kuinka hyvä artikkelini oli- moodin käynnistyä)

Motolla teekuten sanon älä kuten teen, tervehtii Markus