Arkeologian tila: Johtaminen museovira


Msg: #41. 17 Apr 89, 21:34:4
From: Jukka Moisanen To: All

Mitähän mieltä väki on, noudatetaako museovirastossa ns. tavoitejohtamisen mallia? Tulin ajatelleeksi sitä eräästä muusta yhteydestä, sillä annetaanha virastossa periaatteessa kaivauksenjohtajalla varat ja tehtävä, ja sen jälkeen hän saa luvan lähteä kentälle. Tulos, jota odotetaan, on kaivausraportti: kaivauksen toteutus ja sen keinot ovat kaivauksenjoh-tajan omalla vastuulla. Vai saako a=!

Msg: #42. 17 Apr 89, 21:40:2
From: Jukka Moisanen To: All

Editorissani on jotain sotkua, mutta jatkan edellista juttuani tässä. Toisaalta joskus tuntuu siltä, että kaivauksenjohtajan tekemiset määrätään hyvinkin tarkkaan. Tällaisessa tapauksessa on kysyttävä sitä, onko kaivauksenjohtaja enää vastuussa kaivauksen tuloksesta. Jos hänen työlleen kentällä asetetaan tiukkoja rajoituksia (mm sen suhteen, mitä budjetilla voi tehdä ja mitä ei), eikö vastuu tuloksesta siirry silloin tavallaan ohjeiden antajalle? Monet kaivauksenjohtajista tuntuvat hyvin epävarmoilta ja tekevät tiukasti samanlaisten kaavojen mukaista työtä joko pelosta, että tilannetta ei hallita tai varmistaakseen sen, ettei kukaan voi tulla kertomaan, että ratkaisut ovat olleet virheellisiä.

Missä määrin vastuuta kentällä tehtävistä ratkaisuista on siis sälytettävä kaivauksenjohtajille ja missä määrin on tehtävä työtä niinkuin on määrätty. Miten kummassakin tapauksessa määritellään vastuu kaivauksen tuloksesta? Kenelle se kuuluu tai kuka korjaa maineen? Museovirasto pitäisi mielestäni rinnastaa tietoyritykseen. Museoviraston pääresurssit ovat henkilöstössä, työtä tekevissä tutkijoissa. Tähän asti museovirastossa ollaan aina voitu olla varmoja siitä, että kesän kaivaukset voidaan miehittää varmasti, koska töihin on ollut pyrkimässä' enemmän väkeä kuin mitä kaivaukset ovat nielleet.

Tilanne voi kuitenkin muuttua jo sen takia, että ihmisten valmistuessa työpaikan varmuus alkaa olla yhä tärkeämpi tekijä ja toisaalta siksi, että pääkaupunkiseudulla alkaa olla selvä tarve hyvinkoulutetusta työvoimasta. Niinpä huministiplanttukin voi jo kuvitella sijoittuvansa mitä erilaisimpiin tehtäviin. Kun museoviraston tärkein resurssi on henkilöstö, pitäisi virastossa omaksua selvä johtamistapa, jolla erilaisiin tehtäviin sijoittuvat henkilöt sitoutuisivat myös työhönsä. Muuten saattaa käydä niin,. että korkeinta arkeologista tutkimusta suorittava laitos huomaa pian toimivansa vain opiskelijatyövoimalla ja loppututkinnon suorittaneet ihmiset hakeutuvat muihin töihin. Se ei kai ole tavoittelemisen arvoinen tila.

Museovirastossa on vallalla valitettava tendenssi, joka kohtelee erityisesti välttämätöntä väliaikaistyövoimaa lähes miten tahansa. Muistanette varmaan taistelun uuden HuK-tutkinnon asemasta ja viimeisimpänä nyt kaivauksenjohtajan lisien ja kylmänseudun lisien poistot. Ne vaikuttavat suoraan palkkaan sen pienenemisenä, ja vaikka ne eivät kuuluisikaan uuden virkajärjestelmän puitteisiin, ne ovat kuitenkin olleet olemassa aikaisemmin. Niiden menettämistä ei ymmärtääkseni korvata millään? Henkilöstöpolitiikan hoidoksi tämä on mielestäni kömpelöä. Kommennetteja odottaen

JM

Msg: #43. 17 Apr 89, 23:19:5
From: Markus Hiekkanen To: Jukka Moisanen

Periaatteessa varmaan ja korkeammalla siveellisellä tasolla vastuu siirtyy tiukkojen ohjeiden antajalle, mutta kuten tiedät, emme elä periaatteessa emmekä korkeammalla siveellisellä tasolla. Itse niistä jutuista saa kärsiä, jos kärsiä aikoo. Ja on selvää ettei se tiukkojen ohjeiden antaja ole tällaisessa tapauksessa tehtäviensä tasalla.

Tuohon samaan juttuun törmäsin itsekin heittäessäni keikkoja esih. tstossa 70-luvun lopulla. Selvisin tiukoista ohjeista ja sormenheristelyistä monesti sillä, että nyökkäilin ohjeidenantajalle lammasmaisesti ja kieli ruskeana tehden sitten ohjeidenantajan poistuttua montulta (tai itse lähdettyäni monttua avaamaan) siten kuin joustavasti hommat mielestäni kannatti tehdä. Eivät ohjeidenantajat yleensä ohjeitaan enää sitten myöhemmin muistaneet.
Tuota neuvoa voi ehkä seurata, jos on moraaliton eikä piittaa kunniallisista pelisäännöistä, mitä ne sitten ovatkaan.
Tutulta kuulosti huokauksesi epävarmoista kaiv. johtajista, jotka tekevät kaavojen mukaan hommansa. Mikään ei muutu. Nuo samat...

Msg: #44. 18 Apr 89, 20:26:5
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Riippuu tavoitteesta. Yhteen aikaan tavoitteena oli mahdollisimman suuri kaivauspinta-ala, seuraavan hetkenä laskettiin kuutioita. Sitten jossain välissä arvostettiin luettelonumeroiden lukumäärää, ja sitten löytölaatikoiden lukumäärää. Yritä siinä sitten tavoitteeseen, varsinkaan tieteelliseen. Hah!

av

P.S. Tavoitteellisuuden määrittämiseen voi vaikuttaa, vähitellen. Ja mieluummin tekemällä kuin haukkumalla.

Msg: #45. 18 Apr 89, 20:34:2
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Museovirastossa on kauan sitten käynyt niin, että valmistuneet ovat siirtyneet muualle ja kaivauksia on hoidettu opiskelijavoimin. Hyvin suuri osa 70-luvun lopun "suuresta ikäluokasta" on jossain muualla kuin museovirastossa. Se oli valitettavaa silloin ja se on valitettavaa nykyisin. Mutta eikö vaan ollutkin kiva, että niin kävi. Ajatteles, jos ne kaikki olisivat jääneet virastoon tekemään niitä tilapäistöitä, joita aika hyvin olisi riittänyt. Ei olisi sinullakaan ollut niinkään mukavasti hommia kuin on nyt ollut.

No joo, muilta osin yhdyn Markuksen käsitykseen: kuunnellaan ja tehdään sitten mitä halutaan, ei kuitenkaan niin pahasti ohjeita vastaa, että se huomataan. Mutta pelastuskaivauksella on valitettavasti muistettava se, että rahoittaja haluaa työn valmiiksi ja - riippumatta muinaismuistolaista - silläkin on joitain oikeuksia. Jos jäät tuhertamaan montun kanssa hienoine ideoinesi, niin silloin saattaa pyöveli iskeä. Silloin vastuu - se loppujen lopuksi on kuitenkin virastolla - ja annetut ohjeet ovat sama asia. Olipa huonosti sanottu.

vikkula

Msg: #46. 19 Apr 89, 22:40:1
From: Markus Hiekkanen To: Anne Vikkula

Enpä tiedä, ei tuo nyt niin huonosti sanottu ollut. Oikeastaan kirkkaan leikkaavasti. En sitä kyllä ymmärtänyt.
Hiukan äimästellen katselen tätä tilannetta ja itseäni: 70-talistit kertovat 80-talisteille, että samaa sontaa lapioitiin jo silloin ja silloin. Ja kun muistelee, niin muistaa, että 60-talistit aikanaan valittivat sitä samaa. Mitäs me oikein tästä opimme opimme opimme opimme opimme opimme opimme ....................

Oppimarkus

Msg: #47. 23 Apr 89, 22:15:5
From: Jukka Moisanen To: Anne Vikkula

Kuulosti itse asiassa aika hauskalta: kun on oma pikku ympyrä kunnossa niin mitäpä sitä kuvin syviä syntyä ajattelemaan (tai laajempia ympyröitä). On vain tullut kuunneltua niin paljon eri paikoissa ja eri tahoilta tullutta valitusta siitä, että niin paljon esihistorian toimiston töistä menee kokemattomien ja keskenkasvuisten opiskelijoiden käsiin.

On kaivattu sitä kokemusta ja muitakin titteleitä kaivausjohtajien nimien eteen kuin Fil.Yo. Se sai vain ajattelemaan näitä laajempia ympyröitä, ja syitä siihen, miksi valmis väki ei oikein talossa viihdy. Mutta hyvähän se näin opiskelijalle on ollut. Tuosta tavoitteellisuuden määrittelystä vielä sen verran, että eihän tämän tavoitteellisuuden ja tieteelolisyyden välille voida välttämättä vetää yhtäläisyysmerkkiä. Tavoitteenahan voi olla kaivaa se hemmetin muinaisjäännös pois maankäyttäjien vastuksilta tehokkaimmalla ja edullisimmalla tilanteeseen sopivalla tavalla.
Kun tavoitteellisuus määritellään sopivasti, turvaa se jopa sen maankäyttäjän oikeusturvan (ehkä paremminkin kuin epämääräiset tai pikkutarkat ohjeet). Tuo, että vastuu on viime kädessä viraston, oli mainio näkökulma. Täytyy miettiä sen vaikutuksia omaan vastuukäsitykseen asemastaan kaivauksen johtajana.

Terveisin JM

Msg: #48. 23 Apr 89, 22:25:3
From: Jukka Moisanen To: Markus Hiekkanen

Ehkä sen, että energiaansa voi käyttää hyödyllisempiin tarkoituksiin? Vai...?

terv nimim. "Toivo kytee"

Msg: #49. 24 Apr 89, 12:15:2
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Mikä on hyödyllisempi tarkoitus ja kenen kannalta katsottuna. Mutta asiasta toiseen ja kuitenkin aiheessa pysyen. Itslleni tulee nimittäin tämän keskustelun rubriikista "Johtaminen museovirastossa" mieleen aivan jotain muuta kuin kaivauksenjohtajien pikku tärkeydet ( ällös taas kukaan heikkovarpainen loukkaantuos vakavammin ).
Nimittäin se iso johtaminen. Koko ongelma saattaisi poistua, jos viraston johtoporras ottaisi aktiivisemman kannan siihen, mitä ollaan tekemässä. Määrittelisi linjoja ja yrittäisi myös pysytellä niissä. Voitaisiin ottaa jokin päämäärä tutkimukselle, ja kaivauksenjohtajat sitten toimisivat sen päämäärän puitteissa. Laitteet, tarvittavat ulkopuoliset avut ym. tarve voitaisiin perustella jo heti alkuun eikä tulisi sellaisia ongelmia niinkuin nykyisin on. Mutta, mutta....

av

Msg: #50. 24 Apr 89, 20:59:2
From: Jukka Moisanen To: Anne Vikkula

Olet osunut juuri siihen kohtaan naulasta, johon pitääkin. Itse asiassa koko tämä aiheen siemen lähti juuri liikkeelle päässäni jostain tuollaisesta minkä sinä kiteytit viime messussa (olet muuten kiteytellyt monia asioita viime aikoina, siitä pienet kehut).
Kaivauksenjohtajan toteuttama johtaminen kentällä on aivan eri kysymys kuin johtaminen museovirastossa. En kuitenkaan vähättelisi kaivauksenjohtajan johtotyhötä kaivauksella, sillä siihen liittyy mielestäni monia huomioitavia seikkoja riippuen nyt työn tavoitteista ja niiden painotuksesta. Ongelmakenttä on kuitenkin erilainen, ja luulempa, että jokainen taplaa siellä tyylillään. Jotkut edistyvät kokemuksen kautta, jotkut kenties turhautuvat. Yleissääntöjä on paha luoda tai esittää, kaivaustilanne kun näyttää olevan täynnä yllätyksiä ja johdettava porukka yleensä sosiologian marginaalitapauksia...

Kaivauksen johtamisesta (puhun nyt aika paljon HENKIL\JOHTAMISESTA) voidaan keskustella, jos löytyy intoa. Museovirastossa noudatettava suurten linjojen johtamistyö liittyy nähdäkseni hyvin selkeästi vastuun jakamiseen. Jos johto määrittelee linjat, tavoitteet ja työtavat, vastuun jakautuminen on nähdäkseni helpommin määriteltävissä kuin sellaisessa tapauksessa, jossa sanotaan, että kaivauksenjohtaja on vastuussa tuloksesta (tieteellisestäkö vai siitä että homma ylipäänsä tuli tehdyksi, määrittelykysymys), mutta että museovirasto siitä kuitenkin on vastuussa. Jälkimmäinen tilanne on omiaan hämärtämään toimintaa ja sen rajoja: kuka on silloin loppujen lopuksi vastuussa ja mistä? Jos näet museo- virasto on loppujen lopuksi vastuussa, silloinhan se poistaa kaivauksen- johtajan henkilökohtaisen vastuun kokonaan: hän on enintään vastuussa itselleen siitä, ettei nyt töppäile niin pahasti, ettei vastaisuudessa saa töitä(!). Museovirasto (ts. johtajat) vastaavat siitä, etteivät palkkaa töihin ketään, joka nähtävästi ei tehtävistään suoriudu. Museoviraston linjan määrittely auttaa kaivauksenjohtajia päättämään loppujen lopuksi sen, noudattavatko he määriteltyä linjaa, vai onko heillä mielessään perusteltu syy poiketa siitä. Edellisessä tapauksessa vastuu jakaantuu museoviraston ja kaivauksenjohtajan välille tietyn sopimuksen mukaan, jälkimmäisessä kaivauksenjohtaja tietoisesti asettaa päänsä vadille. Olisiko näin?

JM

Msg: #51. 25 Apr 89, 19:45:3
From: Anne Vikkula To: Jukka Moisanen

Juuri näin. Mutta ei se yleensä pahaa tee, jos keskustelee virastossa asioista silloin, kun haluaa tehdä sovituista linjoista poiketen jotain. Silloin vastuu on jälleen museovirastolla, eikä päätä voida panna vadille. Joskus on vaan vaikea tietää, kenen kanssa sopia asioista, kun ei ole niitä linjoja. Siis nykyisin, ehkä asiat kehittyvät joskus parempaan suuntaan.

av