Tarkempi kartta: klikkaa kuvaa
Valokuvia.
Itämeren/Saimaan rannansiirtymiskäyrä Nilsiän Pajulahden alueella
Viimeisin jääkausi, ns. Veiksel jääkausi, päättyi 11600 vuotta sitten, jolloin alkoi ilmaston nopea lämpeneminen (ns. preboreaali ilmastokausi). Tuolloin mannerjäätikön reuna oli toisen Salpausselän tasolla, Kinahmista n. 110 m etäisyydellä Joensuun tasolla. Jäätikkön ripeä sulaminen alkoi pienellä viiveellä. 11500 vuotta sitten oli jäätikkö vetäytynyt Salpausseliltä. Kinahmin alueella nopeasti sulavan mannerjään reuna oli n. 11000 vuotta sitten. Jäätikön reunan edessä velloi Yoldiameri, jonka korkein rantataso on Kinahmin eteläosassa on runsaan 150 m korkeudella. Tuota korkeammat alueet ovat veden koskemattomia eli supra-akvaattisia. Kinahmin vuoren länsirinteen alaosaan, matalaan veteen, oli juuttunut nopeasti sulavan jään reunasta irronneita jäälohkareita. Sulavesivirrat lienevät painaneet jäälohkareet Kinahmia vasten, jossa ne juuttuivat matalaan veteen. Sulavalta jäätiköltä virtaava vesi kuljetti mukanaan maa-ainesta, joka virtauksen heikentyessä kerrostui pohjaan. Sulavien jäälohkareiden ympärille kerrostui maata, hienompien maa-ainesten kulkeutuessa Yoldiameren syvänteisiin muodostaen savikoita. Jäälohkareiden lopulta sulattua oli merikin jo laskenut niiden päältä, eikä uutta maa-ainesta enää kerrostunut. Lopputuloksena tästä ns. kuolleen jään alueesta syntyi kumpuileva ja hiekkaharjanteinen kamé-maasto Kinahmin ja Kauppinen-järven väliselle alueelle.
Jääkauden jälkeisen voimakkaan maankohoamisen johdosta muinaisen Itämeren vesi laski nopeasti. Noin 10900 vuotta sitten nousi Yoldiameren lasku-uoman kynnys valtameren tason yläpuolelle. Itämeren allas muuttui järveksi. Ancylusjärvivaiheen alussa kuroutuivat itsenäisiksi altaiksi Kaija- ja Petro -järvet. Ilmasto lämpeni edelleen varsin nopeasti. Alueen kasvillisuus oli aluksi heinää (mm. pujo) ja varpuja, mutta jo varsin pian alkoivat vaivaiskoivut hallitsemaan näkymää. Virtaava vesi muovasi maisemaa Kauppisen eteläpuolella, missä pehmeään hiekkamaahan uurtui syvä uoma nykyisen Kylmäpuron kohdalle ja siitä pohjoiseen Kulmalan talon itäpuolelle.
Noin 10500 vuotta sitten oli Ancylusjärven vesi laskenut 120 m korkeustason tienoille, jolloin Kylmäpuron uoma oli jo umpeutunut ja lähes koko Kinahmin alue oli jo kuivana maana. Kauppinen-järvi alkoi kuroutumaan Itämerestä omaksi itsenäiseksi altaaksi. Tässä vaiheessa olivat vaivaiskoivikot vankentuneet koivumetsiksi ja mäntykin oli alkanut yleistymään. Ilmasto oli kuiva. Ensimmäiset viitteet Ihmisen liikkumisesta Pohjois-Savossa osuvat tähän aikaan. Tuusniemellä on tavattu asutuksen merkkejä tämän aikaisen Ancylusjärven rantatasolta.
Nykyistä vastaavan lämpötilan ilmasto oli saavuttanut 10200 vuotta sitten, jolloin katsotaan boreaalisen ilmastokauden alkaneen. Kasvillisuus oli tuolloin jo huomattavasti monipuolistunut. Vankat mäntymetsät hallitsivat kasvillisuutta. Ilmasto muuttui hieman kosteammaksi ja lämpeni edelleen. Ancylusjärvi oli jo vetäytynyt Kinahmin alueelta. Pari lahdenpohjukkaa kurottui vielä Kauppisen suuntaan Kylmäpuron ja Kauppisenjoen kohdalla. Tänä aikana oli jo ihmisasutus levinnyt koko eteläisen Suomen vedestä paljastuneille alueille. Lähin tämän aikainen asuinpaikka tunnetaan Siilinjärven Limalahdesta. On hyvin mahdollista, että ihminen on jo tuolloin liikkunut Kinahmin liepeillä, Ancylusjärven rannoilla, vaikka todisteita siitä ei vielä ole saatu.
Noin 9000 vuotta sitten muinainen Itämeri oli jo vetäytynyt kauas Kinahmin alueelta lähelle nykyisen Saimaan tasoa n. 90 m korkeudelle. Tuolloin muinaisen Saimaan allas erkaantui Ancylusjärvestä omaksi järvialtaakseen. Saimaan lasku-uoma asettui Kiuruveden-Pielaveden välille. Saimaassa alkoi vedennousu. Ilmasto lämpeni edelleen ja kasvillisuus yhä monipuolistui. Lepän osuus puustosta kasvoi. Atlanttinen ilmastovaihe, lämpökausi, oli alkanut. Jalot lehtipuut, kuten pähkinäpensas ja jalava alkoivat leviämään pohjoiseen.
Noin 7000 vuotta sitten oli lämpökausi saavuttanut huippunsa, jolloin vuoden keskilämpötila oli 2-3 astetta nykyistä korkeampi. Alueen kasvillisuus on ollut nykyistä monipuolisempi. Kinahmin lämpimillä länsirinteillä lienee kasvanut jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita. Muinaisessa Saimaassa vedennousu jatkui ja se saavutti Pohjois-Savossa huippunsa 6800 vuotta sitten. Tuolloin Saimaa puhkaisi uuden lasku-uoman Lappeenrannan Kärenlammella, jolloin alkoi hidas vedenlasku. Korkeimmillaan ns. Suur-Saimaa saavutti n. 103 m korkeustason Kinahmin Länsipuolella, ulottuen pitkänä kapeana lahtena Kauppisenjoen kohdalla nykyisen valtatien äärelle. Vuoksen uoman puhjettua 6000 vuotta sitten laski Saimaan vesi nopeasti parisen metriä ja sitten vähitellen nykyiselle Juurusveden tasolle ajanlaskun alkuun mennessä.
Atlanttinen lämpökausi päättyi n. 5800 vuotta sitten jolloin ilmasto alkoi hitaasti viilenemään (subboreaali ilmastokausi alkoi). Jalot lehtipuut ja muu lämpökauden kasvillisuus alkoi hiipumaan alueella. Uutena tulokkaana alkoi maa-alaa valloittamaan kuusi noin 5500 vuotta sitten ja pian kuusimetsät olivatkin vallitsevia. Soistuminen alkoi voimistua. Ilmaston hidas viileneminen ja kasvillisuuden monipuolisuuden hiipuminen kenties pakotti ihmisen maanviljelyn kehittämiseen. Ensimmäiset viljelyn merkit Keski-Suomessa ajoittuvat n. 4000 vuoden taakse. Suhteellisen nopea ilmaston muutos viileämmäksi ja sateisemmaksi alkoi n. 2700 vuotta sitten (subatlanttinen ilmastokausi alkoi). Soistuminen voimistui rajusti.
Viikinkiajan alussa n. 800 luvulla (1200 vuotta sitten) alkoi ilmasto taas hieman lämpenemään. Kiinteään asutukseen ja maanomistukseen perustuva maanviljeljelyskulttuuri alkoi voimakkaasti levittäytymään Etelä-Suomesta pohjoiseen, jossa edelleen vallitsi pyyntiin- ja keräilyyn, sekä satunnaiseen kaskiviljelyyn perustuva elintapa. Asuttiin rannoilla. Vasta kiinteä maanviljelys ja karjanhoito siirtävät asuinpaikat rantaviivalta peltojen äärille. Asuinpaikan valintakriteeriksi tulee viljelysmaa ja maanomistus, ei enää hyvä ranta ja pyyntimaa. 1300- luvun lopulla alkoi ilmasto jälleen viilentymään. Tämä ns. pikku jääkausi päättyi 1800-luvulla nykyisen kaltaisen ilmaston alkaessa vallita.
Nilsiän Kinahmin länsipuolen alueen vesistöhistorian pääpiirteet.
Tarkempi kartta: klikkaa kuvaa
Suomen varhaisimman asutusvaiheen aikaisia, Ancylusjärven rantojen asuinpaikkoja sen sijaan on hyvinkin mahdollista löytää Kinahmin lounaispuoliselta alueelta. Erityisen hyvä asuinpaikkamaasto, sekä maaperän että topografian puolesta, on Kauppisen eteläpuolella Huuhankankaan ja Piekkalanmäen välisellä alueella 120-110 m korkeustasojen välisellä alueella. Erittäin komea Ancylusjärven kovertama rantatörmä on näkyvissä Kauppisenjoen ja Mansikkamäen välissä kulkevan Kylmäpuron reunoilla, heti valtatien pohjoispuolella maantien 16376 länsipuolella, sekä radan etelä ja pohjoispuolella. Tätä rantatörmää seuraamalla olisi ehkä mahdollista löytää varhaiskivikautisia yli 10000 v. vanhoja asuinpaikkoja.
Kauppisen rannoilla on muutamia hiekkaisia ja tasaisia rantakaistaleita, jotka soveltuisivat pyyntikulttuurin asuinpaikan sijoiksi. Näitä ovat uimarannan alue järven lounaisosassa, sekä aivan järven pohjoisimman rannan itäpuolisko. Tekemäni satunnainen koekuopitus em. alueilla syksyllä 2000 ei kuitenkaan tuonut esiin mitään esihistoriaan viittaavaa.
Kinahmin vuori lienee herättänyt jo esihistoriallisen ihmisen huomita. Suomesta tunnetaan muutamia kivikautisia "asuinpaikkoja", jotka sijaitsevat poikkeavasti korkeiden mäkien laella. Nämä paikat ovat nykyäänkin tunnettuja näköalapaikkoja. Ei tiedetä mikä näiden asuinpaikkojen tarkoitus ja merkitys on kivikaudella ollut. Paikkoja ei ole tutkittu. Kinahmin laelta olisi periaatteessa löydettävissä esihistoriallinen "näköalaasuinpaikka". Tunnetut tälläiset paikat sijaitsevat kuitenkin suppea-alaisilla korkeintaan hehtaarin laajuisilla lakitasanteilla, kun taas Kinahmin vuoren laki - ja näköalapaikka - on lähes neliökilometrin laajuinen ala. Tarkastelin tuloksetta satunnaisesti Kinahmin laen äestettyjä maastonkohtia syksyllä 2000. Olisi varsin mielenkiintoista löytää esihistorian merkkejä Kinahmin laelta. Tämä vaatisi kuitenkin viikon tai parin maastotutkimuksen, mieluummin usean henkilön voimin, sillä uhalla, että työ osoittautuisi tuloksettomaksi. Tietomme esihistoriallisista "lakiasuinpaikoista" ovat vielä lähes olemattomat, jolloin niiden etsintämenetelmä pitäisi kehittää työn aikana. Toisaalta nyt olisi siihen hyvä mahdollisuus, niin kauan kuin Kinahmin äestetyt lakimaat ovat vielä avoimina.
Yksityiskohtaista tietoa Kinahmin alueen luonnonhistoriasta ja ihmisen vaikutuksesta luontoon, erityisesti maanviljelyn vaiheista voitaisiin saada suokerrosten tai järven pohjakerrostumien siitepölytutkimuksella.
Espoossa 14.2.2001
Timo Jussila
Mikroliitti Oy
Tässä tekstissä kaikki vuosiluvut ovat kalenterivuosia. Eri lähteissä mainitut radiohiilivuosiluvut olen kalibroinut kalenterivuosiksi käyttäen INTCAL98 -kalibrointikäyrää (dendro/corals 14C/UTD combined, Radiocarbon 40(3) 1998, Stuiver et al. - INTCAL98). Radiohiilivuosien kalibroinnista ja Suomen esihistorian kronologioista ks. Mikroliitti Oy:n aikakaavio.
Lähteitä:
Donner Joakim 1978: Suomen kvartäärigeologia. Helsingin yliopisto, Geologian laitos, Moniste n:o 1.
Eronen Matti 1990: Geologinen kehitys jääkauden lopussa ja sen jälkeen. Suomen kartasto, vihko 120-123 (Maaperä) , luku 2.3
Eronen Matti 1997: Ilmaston kehitys Pohjois-Euroopassa viime jääkauden loppuvaiheista nykyaikaan. Helsinki Papers in Archaeology No. 10, Varhain pohjoisessa. Maa - The Land. Yliopistopaino, Helsinki 1997.
Eronen M & Haila H, 1990: Kuvat ja kartat s. 15-17. Suomen kartasto, vihko 120-123 Geologia, 124 Maaperä.
Jussila T, 2000: Pioneerit Keski-Suomessa ja Savossa. Rannansiirtymisajoitusmenetelmien perusteita ja vertailua. Muinaistutkija 2/2000.
Palmu J-P, 1999: Sedimentary environment of the Second Salpausselkä ice marginal depostits in the Karkkila-Loppi area in southwestern Finland. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 148.
Saarelainen J, maaperäkartan selitys 3334 01. Geologinen tutkimuskeskus.
Saarnisto M, 1970: The late Weichselian and Flandrian History of the Saimaa Lake Complex. Comm. Phys.-Math. Vol 37.
Tolonen K & Ruuhijärvi R, 1976: Standard pollen diagrams from the Salpausselkä region of southern Finland. Ann.Bot.Fennici 13:155-196.
